Joku läpäisee hengissä maantiepyöräilyn kuntoajon, toinen juoksee maratonin, kolmas hiihtää keväthangilla tunnista toiseen. Näistä karpaaseista jokainen voi huoletta pitää itseään kovana jätkänä, oikeana teräsmiehenä ja onkin varsin mieletöntä laittaa näitä kestävyysurheilusuorituksia paremmuusjärjestykseen. Kauneus kun on katsojan silmässä ja siinä missä joku pitää maastohiihtoa kaikkein kovimpana kestävyysurheilulajina ja fyysisen kunnon mittarina, joku toinen luulee tuon edeltävän jonkun menettäneen järkensä ollessaan itse varma, että tottahan nyt maastopyöräilijät ovat kaikkein kovimpia tyyppejä. Entäs nuo tuntikaupalla metrisessä hangessa talvipakkasilla elantonsa eteen hikoilevat metsurit? Tai poliitikot ja virkamiehet, jotka väsäävät valtion budjettia istuen tunkkaisissa seminaarisaleissa tuntikausia öitä myöten, ylityötunteja laskematta? Vähintään istumalihaksia sekin kuluttanee.
Teräsmiehiä, tai -naisia, yhtäkaikki.
Viikonloppuna kisattiin Ruotsin Kalmarissa eräs teräsmiehisyyden mittari, Triathlonin Ironmankilpailu. Kalmarissa uitiin 3,86 km, pyöräiltiin 180,2 km ja juostiin päälle vielä maraton 42,195 km. Kilpailun tuloksiin ei tässä sen enempää ole tarkoitus paneutua, mutta vilkaista niitä kannattaa. Ihan jo siksikin, että itse kukin meistä saisi käsityksen siitä, miten hirvittävän kova urheilusuoritus tuollainen noin kymmenen tunnin rykäisy oikein onkaan. Ja miten houkutteleva haaste Ironman-suoritus voisikaan olla?!
Oma kilpaurheilu-urani kestävyysurheilijana rajoittuu pariin lasisesti palkittuun pistesijaan alakoulun koulujen välisten kilpailujen tuhannella metrillä ja uuden tulemisen myötä tänä kesänä läpäistyyn kuntoajoon päijäthämäläisillä maanteillä. Ehkä kuitenkin jossain sielun sopukoissa on jo pidempään muhinut haave harjoitella tavoitteellisesti, oma laji on vain ollut jonkin verran hakusessa.
Nyt uskon lajin löytyneen. Jo muutaman vuoden ajan olen ollut iloisesti hurahtanut maantiepyöräilyyn siten, että lähipiirin mielestä olen viettänyt varmasti aivan liian paljon aikaa asfalttia maatiepyörällä mitaten kuin Eurosportin pyöräilylähetyksiä seuraten. Maantiepyöräily on hieno ja jalo laji, vaikkakin Suomessa kovin lapsipuolen asemassa eikä vähiten valtiollisen yleisradioyhtiön ajoittain jopa käsittämättömien ohjelmistolinjausten vuoksi (en vain osaa ymmärtää pesäpallon, painin ja rallin priorisointia esimerkiksi maantiepyöräilynkevään suurklassikkojen edelle). Ja vaikka maantiepyöräily on edelleen hyvin lähellä sydäntä, olen viime aikoina enenevässä määrin miettinyt lajikirjon laajentamista edelleen, pyöräilyä tässä unohtamatta. Näin syntyi ajatus ja unelma (tavoitteesta on vielä turhan aikaista puhua) triathlonkilpailun läpikäymisestä. Jossain surrealistisissa unelmissa Ironman-kilpailu, realistisempi puoleni suosittelee olympiamatkaa.
Tämä blogi toimikoon osaltaan harjoituspäiväkirjana (toki hyvin löyhänä sellaisena), mutta pääasiassa tarkoituksena on käsitellä enemmän ja vähemmän ajankohtaisia asioita, jotka saavat blogistikon pohtimaan ja päätään raapimaan. Tästä tämä lähtee, tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti