Sotshin talviolympialaiset, nyky-Venäjän valtionjohdon suuri unelma ja tuon unelman kruununjalokivenä kimalteleva miesten olympialainen jääkiekkoturnaus tuikkii enää muistoissa. Turnauksen kaksi parasta joukkuetta kohtasi lopulta yksipuoliseksi näytökseksi osoittautuneessa loppuhuipennuksessa. On aika hieman ynnätä parin viimeisen viikon tapahtumia viiden renkaan kiekkokaukalosta.
Kotoinen Leijonalauma kesyyntyi lopulta pronssille. Kokonaisuutena Suomen suoritusta voidaan pitää onnistuneena, ottaen huomioon lähtökohdat, jo ennestään kilpailijoita huomattavasti ohuempi pelaajamateraali ja varsinkin juuri ennen h-hetkeä iskenyt sentteripula. Ilman Mikko Koivua, Filppulaa ja lopulta Barkoviakin antoi Suomi valtavasti tasoitusta juuri tärkeimmällä kenttäpelaajapaikalla.
Venäjä oli odotetun heikko. Jääkiekko on kuitenkin edelleen - onneksi - viime kädessä joukkuepeli, jossa harvoin menestyy itsekkäällä, kurittomalla ja peliä halveksimalla asenteella. Omaan napaan tuijottavia diivoja ei moderni jääkiekko sen korkeimmalla tasollaan tule kaipaamaan. Tästä hyvänä esimerkkinä käyköön, jälleen kerran Alexander Radulov, parhaimmillaan loistava maalintekijä, mutta useimmiten vain asennevammansa rampauttama diiva. KHL-kiekkoa en ole seurannut käytännössä ollenkaan, joten oli upeaa saada jälleen olympiaturnauksen muodossa muistutus siitä, miksei herra Itsekäs menestynyt Isossa Showssa. Eikä tule koskaan takaisin Pohjois-Amerikkaan pääsemäänkään. Kenties miehen omat ambitiot ovatkin ainoastaan helppojen miljoonien rahastamisessa idän oligarkeilta.
Sveitsi ja etenkin Latvia esiintyivät edukseen. Sveitsiltä isojen kaatoa osattiin jo jossain määrin odottaakin, mutta Ted Nolanin luoma tiivis puolustussysteemi nosti Latvian yllättäen haastamaan muiden muassa tulevaa olympiavoittajaa Kanadaa. Nolan osoitti jälleen olevansa loistava projektivalmentaja.
Slovakian nouseva sukupolvi on enää kaunis muisto eikä veljeskansa tsekeillä mennyt juuri paremmin. Tsekkien joukkueen kokoaminen nostatti kulmakarvoja eikä eläkeläisjääristä saatu kaukalossa juuri positiivista sanottavaa.
USA. Odotetun vahva aina välierän päättymiseen saakka. Ruotsi. Selkeästi turnauksen toiseksi paras joukkue, vaikka kärsikin avainpelaajiensa poisjäänneistä ja päävalmentajansa heikosta peluutuksesta. Kenties koko turnauksen suurin ihmetyksen aihe oli Oliver Ekman-Larssonin istuttaminen penkin päässä syömässä tuppia. Siis erästä koko sivistyneen maailman parasta puolustajaa!
Jääkiekkoa seuraava maailma sai viimeisen pariviikkoisen aikana todistaa menneiden olympialaisten varmimman mestarin riemumarssin kohti vääjäämätöntä lopputulemaa. Team Canada paransi peliään ottelu ottelulta, ei hävinnyt koko turnauksen aikana kertaakaan, päästi taakseen vain kolme maalia koko turnauksen aikana ja kesti upeasti suurimman ennakkosuosikin paineet. Suomi pakotti mestarit jatkoajalle, Latvia piinasi maailman parasta maajoukkuetta kaksi ja puoli erää, mutta lopulta Kanada osoitti, jälleen kerran, miksi se on the land of hockey.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
torstai 13. helmikuuta 2014
Kun naiskiekko Sotshiin kompastui
Yle Urheilun ja etenkin sen ruotsinkielisen toimituksen voimahahmo Kaj Kunnas lienee matkalla kotimaan politiikkaan. Oikein muutakaan johtopäätöstä ei ole tehtävissä miehen viime kuukausien aikana tapahtuneesta metamorfoosista asiallisesta urheilutoimittajasta kohti sirkuspelleä, joka pelehtii tv-mainoksissa toisen kaltaisensa kanssa. Siis sen joskus takavuosina Juhani Tammisena tunnetun.
Kunnaksen onnistui nostaa kohtalainen myrsky lounaisvenäläisessä grogilasissa omalla toiminnallaan meneillään olevissa Sotshin talviolympialaisissa. Kisoissa, jotka jäävät historiaan Venäjän nykyajan Isä Aurinkoisen täysimittaisena pyllistyksenä sivistyneen maailman ihmis- ja eläinoikeuksille.
Kunnas oli valittu Yleisradion suomenkielisen television toiseksi jääkiekkoselostajaksi Niki Juuselan ohella. Mies, joka on aiemmin meritoitunut lähinnä kaksikielisen Suomen valtalajeissa, etenkin käsipallossa ja hoidellut jääkiekkoselostuksia toisella kotimaisellamme. Nyt olisi koittanut Kunnaksen debyytti myös maan suosituimmassa pallopelissä sen suurimmalla näyttämöllä. Olympiakiekkoa. Suomeksi selostettuna.
Miesten olympiakiekkoa odotellessa Kunnaksen piti sitten hankkia pävärahansa hoitamalla alta pois jokunen turhanpäiväinen naisjääkiekon olympiakamppailu. Näin lienee Karjaan suuri poika tilannettaan pohtinut, kun raahautui vailla minkäänlaista kiinnostusta selostuskoppiin mukanaan maamme uusi johtava kiekkoanalyytikko, kuulemma vallan juniorina Kiekko-Reippaassa pelannut Venäjän ystävä, näyttelijä Ville Haapasalo. Ei siis mikä tahansa kadun mies, vaan ihan entinen juniorikiekkoilija. Vau. Vapiskaa, Petteri Sihvonen ja Juha Hiitelä, haastaja on ilmaantunut estradille.
Kunnaksen onnistui Haapasalon suotuisalla avustuksella tehdä upeasta, lopulta tappioon päättyneestä, naisleijonien taistelusta Kanadaa vastaan surkea farssi. Kunnas kyseli Haapasalolta kuulumisia, kalajuttuja ja muuta täysin jääkiekkoselostukseen kuulumatonta roskaa ja sisäisen analyytikkonsa itsestään löytänyt Haapasalo ulisi väliin jollain etäisesti suomea muistuttavalla kielellä joitain tv-katsojaa säikäyttäviä huudahduksia. Itse peli oli täysin sivuseikka, kunhan nyt kavereiden kesken selostuskopissa mukavia juteltiin. Tällainen oli ilmeisesti Yle Urheilun ja Kunnaksen näkemys tv-urheiluelämyksestä. Voi voi.
Kunnas teki arviointivirheen kommentaattorivalinnallaan, se on selvä. Haapasalo ilmeisesti rakastaa omaa ääntään huomattavan paljon olympiaurheilua enemmän, kun ei ymmärtänyt kieltäytyä Kaitsun seireenikutsusta. Tv-katsojat ovat kiehuneet raivosta sosiaalisessa mediassa, aiheestakin. Kaikkein eniten kuitenkin harmittaa naisjääkiekon puolesta.
Olympiatasolla naiset ovat pelanneet jääkiekkoa Naganon talvikisoista vuonna 1998 lähtien ja heti alusta lähtien lajin mahtimaat Atlantin takaa, USA ja Kanada, ovat kisoja hallinneet. Aivan viime vuosina on ollut kuitenkin nähtävissä viitteitä muun maailman saavuttavan kärkikaksikon valtavaa etumatkaa. Itse asiassa Suomi on onnistunut voittamaan Kanadan jo kahdesti(!), viimeksi menneenä syksynä.
Naisjääkiekon taso on koko ajan kehittynyt. Pelaajat ovat tulleet taitavammiksi, nopeammiksi, vahvemmiksi, peliälykkäimmiksi. Taso on myös laventunut, Keski-Euroopassakin ollaan herätty tähän hienoon lajiin. Sääntökehitys nostattaa keskustelua koko ajan ja muiden muassa taklaussäännön muokkaaminen lienee vain ajan kysymys.
Valtamedioiden suhtautuminen naislätkään on kuitenkin - valitettavasti - ollut alusta asti alentavaa, vähättelevää. Sanalla sanoen sovinistista. Tähän samaiseen sovinismiin myös aiemmin kovin tasa-arvoisena pitämäni Kaj Kunnaskin, kenties tietämättään ja tahtomattaan, meni sortumaan. Miehen työnantajasta sitten puhumattakaan. Ylessä onkin enää aivan turha puhua naiskiekon arvostuksen nostamisesta, ellei omat teot muutu täysin nykyistä päinvastaiseksi. Sotshin olympialaiset olisivat saattaneet olla hieno paikka puhdistaa naiskiekon julkisuuskuvaa. Puitteet ovat erinomaiset ja kisoissa on jo nähty kerrassaan erinomaista naisjääkiekkoa. Valitettavasti oma valtiollinen tv-yhtiömme päätti heittää homman täysin läskiksi.
Kunnaksen onnistui nostaa kohtalainen myrsky lounaisvenäläisessä grogilasissa omalla toiminnallaan meneillään olevissa Sotshin talviolympialaisissa. Kisoissa, jotka jäävät historiaan Venäjän nykyajan Isä Aurinkoisen täysimittaisena pyllistyksenä sivistyneen maailman ihmis- ja eläinoikeuksille.
Kunnas oli valittu Yleisradion suomenkielisen television toiseksi jääkiekkoselostajaksi Niki Juuselan ohella. Mies, joka on aiemmin meritoitunut lähinnä kaksikielisen Suomen valtalajeissa, etenkin käsipallossa ja hoidellut jääkiekkoselostuksia toisella kotimaisellamme. Nyt olisi koittanut Kunnaksen debyytti myös maan suosituimmassa pallopelissä sen suurimmalla näyttämöllä. Olympiakiekkoa. Suomeksi selostettuna.
Miesten olympiakiekkoa odotellessa Kunnaksen piti sitten hankkia pävärahansa hoitamalla alta pois jokunen turhanpäiväinen naisjääkiekon olympiakamppailu. Näin lienee Karjaan suuri poika tilannettaan pohtinut, kun raahautui vailla minkäänlaista kiinnostusta selostuskoppiin mukanaan maamme uusi johtava kiekkoanalyytikko, kuulemma vallan juniorina Kiekko-Reippaassa pelannut Venäjän ystävä, näyttelijä Ville Haapasalo. Ei siis mikä tahansa kadun mies, vaan ihan entinen juniorikiekkoilija. Vau. Vapiskaa, Petteri Sihvonen ja Juha Hiitelä, haastaja on ilmaantunut estradille.
Kunnaksen onnistui Haapasalon suotuisalla avustuksella tehdä upeasta, lopulta tappioon päättyneestä, naisleijonien taistelusta Kanadaa vastaan surkea farssi. Kunnas kyseli Haapasalolta kuulumisia, kalajuttuja ja muuta täysin jääkiekkoselostukseen kuulumatonta roskaa ja sisäisen analyytikkonsa itsestään löytänyt Haapasalo ulisi väliin jollain etäisesti suomea muistuttavalla kielellä joitain tv-katsojaa säikäyttäviä huudahduksia. Itse peli oli täysin sivuseikka, kunhan nyt kavereiden kesken selostuskopissa mukavia juteltiin. Tällainen oli ilmeisesti Yle Urheilun ja Kunnaksen näkemys tv-urheiluelämyksestä. Voi voi.
Kunnas teki arviointivirheen kommentaattorivalinnallaan, se on selvä. Haapasalo ilmeisesti rakastaa omaa ääntään huomattavan paljon olympiaurheilua enemmän, kun ei ymmärtänyt kieltäytyä Kaitsun seireenikutsusta. Tv-katsojat ovat kiehuneet raivosta sosiaalisessa mediassa, aiheestakin. Kaikkein eniten kuitenkin harmittaa naisjääkiekon puolesta.
Olympiatasolla naiset ovat pelanneet jääkiekkoa Naganon talvikisoista vuonna 1998 lähtien ja heti alusta lähtien lajin mahtimaat Atlantin takaa, USA ja Kanada, ovat kisoja hallinneet. Aivan viime vuosina on ollut kuitenkin nähtävissä viitteitä muun maailman saavuttavan kärkikaksikon valtavaa etumatkaa. Itse asiassa Suomi on onnistunut voittamaan Kanadan jo kahdesti(!), viimeksi menneenä syksynä.
Naisjääkiekon taso on koko ajan kehittynyt. Pelaajat ovat tulleet taitavammiksi, nopeammiksi, vahvemmiksi, peliälykkäimmiksi. Taso on myös laventunut, Keski-Euroopassakin ollaan herätty tähän hienoon lajiin. Sääntökehitys nostattaa keskustelua koko ajan ja muiden muassa taklaussäännön muokkaaminen lienee vain ajan kysymys.
Valtamedioiden suhtautuminen naislätkään on kuitenkin - valitettavasti - ollut alusta asti alentavaa, vähättelevää. Sanalla sanoen sovinistista. Tähän samaiseen sovinismiin myös aiemmin kovin tasa-arvoisena pitämäni Kaj Kunnaskin, kenties tietämättään ja tahtomattaan, meni sortumaan. Miehen työnantajasta sitten puhumattakaan. Ylessä onkin enää aivan turha puhua naiskiekon arvostuksen nostamisesta, ellei omat teot muutu täysin nykyistä päinvastaiseksi. Sotshin olympialaiset olisivat saattaneet olla hieno paikka puhdistaa naiskiekon julkisuuskuvaa. Puitteet ovat erinomaiset ja kisoissa on jo nähty kerrassaan erinomaista naisjääkiekkoa. Valitettavasti oma valtiollinen tv-yhtiömme päätti heittää homman täysin läskiksi.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Mock Awards - kun kiekkoblogisti palkintoja jakoi
Maailman paras jääkiekkoliiga NHL keskeytyy pariksi viikoksi, koska koko kiekkoilevan maailman mielenkiinto keskittyy Mustanmeren rannalle, jossa Sidney Crosby johtaa joukkonsa messiaan lailla olympiakultaan. Tämä lyhyt tauko liigakiekkoilusta antaa myös blogistille hyvän tekosyyn summata hieman kulunutta sesonkia.
Teen tätä yhteenvetoa ESPN-urheilukanavalta tutun mock-formaatin muodossa. ESPN julkistaa kesäisin ennen tärkeimpien ammattiurheiluliigojen varaustilaisuuksia ns. mock drafteja, joissa kanavan asiantuntijat laativat omat arvionsa siitä, kuinka tuleva varaustilaisuus tulee sujumaan. Kuka varaa kenet ja missä vaiheessa. Tällainen, ainakin omaa penkkiurheilijan mieltä kovasti lämmittävä viihdepläjäys on upea tapa virittyä itsekin niin NHL:n, NFL:n kuin NBA:nkin varasutilaisuuteen ja kerätä tarpeellista dataa draftia ajatellen.
Tulen siis listaamaan omia suosikkejani / ehdokkaitani joidenkin NHL:n kaudenpäätöspalkintojen saajiksi. Ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä jokaista palkintokategoriaa, vaan tässäkin keskitytään omaa pientä mieltä eniten liikuttaviin palkintoihin. Tällä Mock Awards:lla ei ole juuri mitään tekemistä objektiivisuuden kanssa, vaan kyseessä on siis ainoastaan oma mielipiteeni, johon on vahvasti vaikuttanut omat mieltymykseni. Suosikkipelaajiani tulee siis vilisemään seuraavilla riveillä.
Aloitetaan.
Hart Memorial Trophy, liigan arvokkain pelaaja
Teen tätä yhteenvetoa ESPN-urheilukanavalta tutun mock-formaatin muodossa. ESPN julkistaa kesäisin ennen tärkeimpien ammattiurheiluliigojen varaustilaisuuksia ns. mock drafteja, joissa kanavan asiantuntijat laativat omat arvionsa siitä, kuinka tuleva varaustilaisuus tulee sujumaan. Kuka varaa kenet ja missä vaiheessa. Tällainen, ainakin omaa penkkiurheilijan mieltä kovasti lämmittävä viihdepläjäys on upea tapa virittyä itsekin niin NHL:n, NFL:n kuin NBA:nkin varasutilaisuuteen ja kerätä tarpeellista dataa draftia ajatellen.
Tulen siis listaamaan omia suosikkejani / ehdokkaitani joidenkin NHL:n kaudenpäätöspalkintojen saajiksi. Ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä jokaista palkintokategoriaa, vaan tässäkin keskitytään omaa pientä mieltä eniten liikuttaviin palkintoihin. Tällä Mock Awards:lla ei ole juuri mitään tekemistä objektiivisuuden kanssa, vaan kyseessä on siis ainoastaan oma mielipiteeni, johon on vahvasti vaikuttanut omat mieltymykseni. Suosikkipelaajiani tulee siis vilisemään seuraavilla riveillä.
Aloitetaan.
Hart Memorial Trophy, liigan arvokkain pelaaja
- Phil Kessel, Leafs
- Alexander Steen, Blues
- Sidney Crosby, Pens
Kessel on ollut kapean ja ajoittain aneemisen hyökkäyksen suvereeni johtaja ja ainoa Leafs-hyökkääjä, joka kykenee kääntämään otteluita yksin. Pelottaa ajatellakaan, missä suossa ontariolaiset kahlaisivat ilman nallekarhua muistuttavaa jenkkiä. Steen on ottanut valtavan harppauksen offensiivisessa pelissään ja onkin tällä hetkellä maailman toiseksi paras maalintekijä Steven Stamkosin jälkeen. Viimeisenä kolmikossa luonnollisesti kiekkokansan vapahtaja, Messias hokiväen Beetlehemistä, Nova Scotiasta: taikuri numero 87.
Frank J. Selke Trophy, paras puolustava hyökkääjä
- Gabriel Landeskog, Avs
- Olli Jokinen, Jets
- Jay McClement, Leafs
Tämä on itselle se kaikkein suurin palkinto, jonka voittajat ovat aina olleet lähellä omaa hockeyheartia. Gainey, Carbonneau, Gilmour, Lehtinen, Peca. Hienoja urheilijoita ja valtaosin hienoja ihmisiäkin. Oikeiden analyytikoiden kärkinimi vuodesta toiseen on ollut Punasiipien Pevel Datsjuk, joka kuitenkin omasta mielestäni on kovasti yliarvostettu puolustavana hyökkääjänä.
Kategorian omat suosikkini ovat jälleen valtavirrasta poikkeavia. Kannatinhan kovasti Jay Pandolfon Selkeä, jota miehelle ei valitettavasti koskaan myönnetty. Nuori Avs-kippari Landeskog lienee ennakkosuosikki tänä vuonna. Hän pelaa paljon vastustajan kärkiketjuja vastaan. Hän on juuri se Avs-ykkösketjun kapellmestari, joka mahdollistaa Stastnyn pyörittää hyökkäyspeliään Gabe Landeskogin uutteran puolustamisen vanavedessä. Päävalmentaja Carlyle heittää McClementin jokaiseen alivoimaan ensimmäisenä, kuten myös jokaiseen tärkeään aloitukseen otteluiden päätöshetkillä. Jokinen on vanhemmiten kehittynyt vuosi vuodelta erittäin monipuoliseksi hyökkääjäksi ja on tällä hetkellä Paul Mauricen tärkein hyökkääjä heti puolustaja/hyökkääjä Dustin Byfuglienin jälkeen. Pelaa joka tilanteessa ja pelaa täysillä. Parantanut valtavasti puolustuspeliään, on liigan eliittialoittajia ja valitettavan aliarvostettu kotimaassamme, ilman omaa syytään.
James Norris Memorial Trophy, paras puolustaja
Vezina Trophy, paras maalivahti
Kategorian omat suosikkini ovat jälleen valtavirrasta poikkeavia. Kannatinhan kovasti Jay Pandolfon Selkeä, jota miehelle ei valitettavasti koskaan myönnetty. Nuori Avs-kippari Landeskog lienee ennakkosuosikki tänä vuonna. Hän pelaa paljon vastustajan kärkiketjuja vastaan. Hän on juuri se Avs-ykkösketjun kapellmestari, joka mahdollistaa Stastnyn pyörittää hyökkäyspeliään Gabe Landeskogin uutteran puolustamisen vanavedessä. Päävalmentaja Carlyle heittää McClementin jokaiseen alivoimaan ensimmäisenä, kuten myös jokaiseen tärkeään aloitukseen otteluiden päätöshetkillä. Jokinen on vanhemmiten kehittynyt vuosi vuodelta erittäin monipuoliseksi hyökkääjäksi ja on tällä hetkellä Paul Mauricen tärkein hyökkääjä heti puolustaja/hyökkääjä Dustin Byfuglienin jälkeen. Pelaa joka tilanteessa ja pelaa täysillä. Parantanut valtavasti puolustuspeliään, on liigan eliittialoittajia ja valitettavan aliarvostettu kotimaassamme, ilman omaa syytään.
James Norris Memorial Trophy, paras puolustaja
- Alex Pietrangelo, Blues
- Oliver Ekman-Larsson, Coyotes
- Ryan Suter, Wild
Vezina Trophy, paras maalivahti
- Jonathan Bernier, Leafs
- Sergei Bobrovski, Blue Jackets
- Josh Harding, Wild
torstai 6. helmikuuta 2014
Sinuhe Keskiaikalainen, hyväntahtoinen hölmö
Voi sinua, Sinuhe, voi sinua.
Ainakin sait aimo tujauksen julkisuutta. Ja kun kerran kaikki julkisuus on hyvästä, oletkin siis suuren luokan populisti ja näin ollen ainakin tietyn pienen porukan sankari.
Sinuhe Wallinheimo, entinen vaihtoaition luukun aukaisija ja nykyinen oikeistoparlamentaarikko, nousi siis kerrasta koko kansan huulille möläytyksellään. Asiaa ehdittiin eilen jo käsitellä kotimaamme mediassa useammaltakin kantilta. Näistä ainakin omaa silmää miellytti Matti Liljaniemen kolumni Jatkoaika.comissa.
Tuossa Liljaniemen tekstissä tiivistyy upeasti myös oma eilinen ihmetykseni Wallinheimon, Suomen Jääkiekkoilijat r.y:n puheenjohtajan ja mitä ilmeisimmin hyväntahtoisen hölmön möläytykseen. En nimittäin missään tapauksessa pidä Wallinheimoa pahansuopaisena homofoobikkona, mutta sanansa miehen tulisi oppia paremmin valitsemaan. Etenkin, kun kerran esiintyy kokoomuslaisen kansan edustajana Arkadianmäellä. Ja toisaalta, kun kerran möläyttelee jääkiekkoilijoiden etujärjestön nokkamiehen tittelillä, eikä omana hölmönä itsenään.
Etenkin Wallinheimon tökerö tapa verrata homoa jääkiekkoilijaa loukkaantuneeseen urheilijaan on kuin suoraan jostain pimeältä keskiajalta. Homo jääkiekkoilija on siis Wallinheimon ja edustamansa jääkiekkoilijajärjestön mielestä huono työntekijä jääkiekkojohtajalle tai kiekkovalmentajalle ja rasite joukkueelleen.
Entäs sitten jääkiekkoileva hetero perheenisä, jonka pieni vauva on parina yönä korvatulehdustaan itkiessään valvottanut perhettään? Onko tällainen huonosti nukkunut kiekkoilija rasite ketjukavereilleen seuraavan päivän ottelussa? Juuri sinun, Sinuhe, olisi luullut osaavan entisenä ammattikiekkoilijana valita sanasi tarkemmin. Olet varmasti itsekin ollut pelaajaurallasi tilanteessa, josta -syystä tai toisesta- ei valmistautumisesi otteluun ole mennyt tismalleen suunnitelmiesi mukaan. Oletkin ollut suoranainen rasite joukkueellesi, vaikket ehkä loukkaantunut tai homo ollutkaan.
Itse kukin meistä voi viitata Wallinheimon möläytykselle kintaalla, puolustella tai provosoitua niistä. Wallinheimon tulisi kuitenkin vakavasti harkita asemaansa SJRY:n puheenjohtajana. Ei siksi, että hän epäonnistui sinänsä tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta ulostulossaan. Eikä siksikään, että hän olisi erityisen verisesti loukannut mitään tiettyä kansanryhmää. Vaan siksi, että hän ei selkeästi ole tehtäviensä tasalla. Eikä hänen totisesti tarvitsisi kaataa enää lisää bensaa liekkeihin, jotka jo valmiiksi roihuavat komeana jääkiekon raunioilla. Kukkahattutädit kiittävät.
SJRY on koko pelaajayhdistyksen edunvalvoja. Ei vain osan pelaajista. Ei vain heteroiden, oikeakätisten, bemarimiesten tai Kokoomusta äänestävien. Vaan kaikkien. Wallinheimon kommentit saattavat tämän seikan nyt jokseenkin outoon valoon, koska Sinuhen kommentista saa sen kuvan, että Pelaajayhdistys ajaa vain tiettyjen jäseniensä asioita.
Wallinheimo on jo jonkin aikaa haikaillut maahamme ns. Ruotsin mallia, ihmisläheisempää otetta pelaajayhdistykselle pelaajien etujärjestönä. Aivan kuin Wallinheimo ei oivaltaisi, että juuri hän on se henkilö pelaajayhdistyksessä, jolla on valtaa uusia hankkeita käynnistää. Luoda aivan oman Suomen mallin. Vaikka Wallinheimon mallin. Eikä vain möläytellä typeryyksiä median iloksi.
Ainakin sait aimo tujauksen julkisuutta. Ja kun kerran kaikki julkisuus on hyvästä, oletkin siis suuren luokan populisti ja näin ollen ainakin tietyn pienen porukan sankari.
Sinuhe Wallinheimo, entinen vaihtoaition luukun aukaisija ja nykyinen oikeistoparlamentaarikko, nousi siis kerrasta koko kansan huulille möläytyksellään. Asiaa ehdittiin eilen jo käsitellä kotimaamme mediassa useammaltakin kantilta. Näistä ainakin omaa silmää miellytti Matti Liljaniemen kolumni Jatkoaika.comissa.
Tuossa Liljaniemen tekstissä tiivistyy upeasti myös oma eilinen ihmetykseni Wallinheimon, Suomen Jääkiekkoilijat r.y:n puheenjohtajan ja mitä ilmeisimmin hyväntahtoisen hölmön möläytykseen. En nimittäin missään tapauksessa pidä Wallinheimoa pahansuopaisena homofoobikkona, mutta sanansa miehen tulisi oppia paremmin valitsemaan. Etenkin, kun kerran esiintyy kokoomuslaisen kansan edustajana Arkadianmäellä. Ja toisaalta, kun kerran möläyttelee jääkiekkoilijoiden etujärjestön nokkamiehen tittelillä, eikä omana hölmönä itsenään.
Etenkin Wallinheimon tökerö tapa verrata homoa jääkiekkoilijaa loukkaantuneeseen urheilijaan on kuin suoraan jostain pimeältä keskiajalta. Homo jääkiekkoilija on siis Wallinheimon ja edustamansa jääkiekkoilijajärjestön mielestä huono työntekijä jääkiekkojohtajalle tai kiekkovalmentajalle ja rasite joukkueelleen.
Entäs sitten jääkiekkoileva hetero perheenisä, jonka pieni vauva on parina yönä korvatulehdustaan itkiessään valvottanut perhettään? Onko tällainen huonosti nukkunut kiekkoilija rasite ketjukavereilleen seuraavan päivän ottelussa? Juuri sinun, Sinuhe, olisi luullut osaavan entisenä ammattikiekkoilijana valita sanasi tarkemmin. Olet varmasti itsekin ollut pelaajaurallasi tilanteessa, josta -syystä tai toisesta- ei valmistautumisesi otteluun ole mennyt tismalleen suunnitelmiesi mukaan. Oletkin ollut suoranainen rasite joukkueellesi, vaikket ehkä loukkaantunut tai homo ollutkaan.
Itse kukin meistä voi viitata Wallinheimon möläytykselle kintaalla, puolustella tai provosoitua niistä. Wallinheimon tulisi kuitenkin vakavasti harkita asemaansa SJRY:n puheenjohtajana. Ei siksi, että hän epäonnistui sinänsä tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta ulostulossaan. Eikä siksikään, että hän olisi erityisen verisesti loukannut mitään tiettyä kansanryhmää. Vaan siksi, että hän ei selkeästi ole tehtäviensä tasalla. Eikä hänen totisesti tarvitsisi kaataa enää lisää bensaa liekkeihin, jotka jo valmiiksi roihuavat komeana jääkiekon raunioilla. Kukkahattutädit kiittävät.
SJRY on koko pelaajayhdistyksen edunvalvoja. Ei vain osan pelaajista. Ei vain heteroiden, oikeakätisten, bemarimiesten tai Kokoomusta äänestävien. Vaan kaikkien. Wallinheimon kommentit saattavat tämän seikan nyt jokseenkin outoon valoon, koska Sinuhen kommentista saa sen kuvan, että Pelaajayhdistys ajaa vain tiettyjen jäseniensä asioita.
Wallinheimo on jo jonkin aikaa haikaillut maahamme ns. Ruotsin mallia, ihmisläheisempää otetta pelaajayhdistykselle pelaajien etujärjestönä. Aivan kuin Wallinheimo ei oivaltaisi, että juuri hän on se henkilö pelaajayhdistyksessä, jolla on valtaa uusia hankkeita käynnistää. Luoda aivan oman Suomen mallin. Vaikka Wallinheimon mallin. Eikä vain möläytellä typeryyksiä median iloksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)