Syksy on saapunut. Viikonloppuna käännettiin kalentereissa uusi sivu syyskuuhun ja kovin syksyiseltä tuntui sunnuntainen pyörälenkkikin. Lähtiessä vettä satoi kovasti ja koko matkan sai peesissä vesisuihkun kasvoilleen edellä ajavan lenkkikaverin takapyörästä. Tästäkin huolimatta pyöräily maistui mukavalta ja onnistunut harjoitus antoi, taas, uutta motivaatiota jatkaa kohti tavoitteitaan.
Syksyn myötä liikkuu päijäthämäläisilläkin teillä jälleen monenlaista kulkijaa. Koulujen alettua koululaisia kulkee innoissaan kohti opinahjojaan jalkaisin, pyörillä ja autojenkin kuljettamina. Autoilevaa kansanosaa on jo ansiokkaasti muistuteltu jälleen pienempien tiellä liikkujien huomioimiseksi, mikä onkin aina paikallaan. Ainakin omien havaintojeni perusteella nimenomaan autoilijoilla on tässä(kin) asiassa peiliin katsomisen paikka.
Aamuisin koirien kanssa ulkoillessa on ollut oiva mahdollisuus seurata lasten koulumatkojen etenemistä kotimme lähipiirissä. Huomio on kiinnittynyt kovin mitättömään pyöräilykypärän käyttöprosenttiin. Toki vastaava trendi on havaittu jo aiemmin aikuistenkin keskuudessa ja mistäs muualtakaan esimerkki välittyisi. Minkäänlaisia valtakunnallisia tilastoja väitteeni tueksi ei ole esittää, mutta vain mutun perusteella vaikuttaa, ettei pyöräilykypärä olisi vielä rantautunut Päijät-Hämeeseen. Mitäs siitä hitaudesta taas sanottiinkaan?
Yhtään rationaalista perustetta pyöräilykypärän kotiin jättämiselle ei ole olemassa. Kypärät ovat kevyitä, hyvin ilmastoituja ja oikein valittuina istuvat päähänkin erinomaisesti. Estetiikallakaan ei pitäisi olla asiassa osaa, sillä useimmat kypärät ovat nykyään myös todella tyylikkäitä. Ainakin tyylikkäimpiä kuin usein kypärän asemaa ajavat 1970-luvulla Kuopion torilta ostetut kukkahatut tai New York Yankees-lippalakit vielä kiinni roikkuvine hintalappuineen. Myös usein kuultu "kun kampauskin lyttääntyy"-argumentti on aika ontuva, kun muistelee millaisia tuulenpesiä kypärättömillä päillä useinkin hulmuaa.
Kouluissa tehdään kasvatustyötä tämänkin asian suhteen, mutta jos minkäänlaista tukea ei kotoa heru, ei liene suuri yllätys, ettei nuoriso motivoidu kypärää käyttämään. Vammoihin vetoaminen tuntuu varmasti teini-ikäisestä abstraktilta argumentilta eikä kypärää enää sitten kypärättömän pään asfalttiin törmättyä enää välttämättä tarvitakaan. Ja jos vanhemmat pitävät pyöräilykypärää pikkulasten juttuna eivätkä itse käytä perheen yhteisillä pyöräretkillä kypärää, kuinka lapsiakaan voi moiseen motivoida? Pakko ilman perusteluja on tunnetusti huono motivaattori. Paitsi varusmiespalveluksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti