NHL:n kurinpitopäällikkö, entinen eliittivoimahyökkäääjä Brendan Shanahan sai jälleen töitä. Tällä kertaa Shannyn työllisti Hurricanes-laituri Kevin Westgarthin vähintäänkin ajattelematon selästä taklaus, jossa vastaanottavana osapuolena oli täysin tilanteeseen valmistautumaton Senators-puolustaja Mark Borowiecki.
Taklaus oli läpeensä vaarallinen, jossa kaikki todellisen tragedian ainekset olivat olemassa. Borowiecki ei ollut lainkaan valmiina ottamaan taklausta vastaan. Itse asiassa hän oli vielä polvillaan, juuri nousemassa pystyyn. Hän oli sijoittunut pelottavasti hieman irti laidasta. Itse taklauksessa ei, luojan kiitos, vauhtia ollut nimeksikään, mutta ajattelevana ihmisenä ja jääkiekkoilijana Westgarth olisi korkeintaan pölläyttänyt jäähilettä Borowieckin paidalle ja kaartanut päätyä kohti.
Tällaiset tilanteet ovat juuri niitä, joista liiga on jo vuosien ajan pitänyt mölyä yrittäessään suojella pelaajiaan ja omaa imagoaan. Nyt on pakko pistää päitä vadille. Westgarth istahtaa lähipäivinä Shanahanin toimiston nahkasohvalle ja saanee, näin toivon, pelikieltoa á la 5-8 peliä. Enempikään ei haittaisi. Selkeä signaali on lähetettävä westgartheille sun muille kaletoille, ettei näin voi toimia. Ei vain voi.
Air Canada Centerin uumenissa pilkottaa päivän valoa. Vaikka Maple Leafs painii, osittain organisaation sisäisistäkin syistä, sentteriongelmien parissa, on maalivahtiosasto osoittautumassa joukkueen tukipilariksi. Maalivahtikaksikko Jonathan Bernier - James Reimer on pelannut alkukaudesta vähintäänkin ailahtelevaisesti eikä kumpikaan ole pystynyt sementoimaan asemaansa selkeänä ykköstorjujana Randy Carlylen joukkueessa.
Mutta ehkä juuri tällä hetkellä elämme muutoksen aikaa, uudet tuulet puhaltanevat. Ainakin Maple Leafs-entusiastit näin toivovat nähtyään Reimerin upean pelin viikonloppuna kotihallissa Washington Capitalsia ja maailman parasta maalintekijää Alex Ovechkinia vastaan. Juu, Ovie teki kyllä yhden häkin saatuaan kiekon onnenkantamoisen pompun jälkeen, mutta ajoittain villinä pyörineen Caps-pyörremyrskyn silmässä Reimer teki toinen toistaan tärkeämpiä torjuntoja ja kantoi joukkuettaan aina rangaistuslaukauksille asti, jossa sitten omat pojat hoitivat pisteet kotiin.
Atlantin takaa kantautuneiden tietojen mukaan Reimeria testattaisiin nyt useamman peräkkäisen ottelun ajan. James Reimer saa nyt elämänsä tilaisuuden ottaa ykkösmaalivahdin asema kaikkein legendaarisimmassa kanadalaisessa NHL-organisaatiossa ja asemoida nimensä Felix Potvinin, Johnny Bowerin ja Turk Brodan joukkoon. Nyt on sinun hetkesi, James Reimer, käytä se viisaasti.
maanantai 25. marraskuuta 2013
tiistai 19. marraskuuta 2013
Stamkosista Domiin - hajanaisia havaintoja taalajäiltä
Reilun viikon ajan on floridalaisissa kiekkokatsomoissa jouduttu sulattelemaan menetyksen aiheuttamaa ahdinkoa, kun Tampa Bay Lightningin suurin tähti ja kenties liigan paras maalintekijä Steven Stamkos satutti pahasti jalkaansa törmättyään maalitolppaa päin. Vaikka murtumia on blogistikin jo saanut omaksi tarpeekseen nähdä, teki silti Stamkosin vamman näkeminen pahaa. Tai etenkin tilanne, jossa Stamkos yritti katkenneella jalallaan nousta jäästä vain horjahtaen tuskissaan uudelleen jään pintaan. Mies halusi tosissaan jatkamaan ottelua. Mahtavaa sitoutumista ja johtajuutta, joka ilmenee erityisen hyvin Twitterissä leviävän koripalloa ja jääkiekkoa vertailevan kuvan välityksellä.
Tampa Bay Lightningin kausi otti luonnollisesti askeleen kohti synkkyyttä Stamkosin loukkaantumisen johdosta. Alakuloiset ensireaktiot välittömästi loukkaantumisen jäkimainingeissa ovat jo hieman laantuneet, sillä joukkue on taistellut loistavasti ilman ykköstähteäänkin. Ja mikä hienointa, Suomen olympiajoukkueen tuleva ykkössentteri Valtteri Filppula on nostanut tasoaan ja kantanut vastuuta. Esimerkillistä johtajuutta tämäkin.
Hyökkäyssuuntaan maailman paras puolustaja Erik Karlsson osoitti sunnuntain päiväottelussa jälleen kerran, miksi hän on nimenomaan määritelmänsä mukainen: maailman paras puolustaja hyökkäyssuuntaan. Vaikka yksi ottelu onkin kovin pieni otos eikä sen perusteella tulisi tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, on samainen epävarmuus omassa päässä vaivannut Karlssonin peliä läpi ammattilaisuran. Mies on maaginen kiekon kanssa, se on selvä, mutta liigan parhaaksi puolustajaksi on vielä matkaa. Eikä tämän hetkisellä puolustusosaamisella tulisi olla myöskään mitään asiaa James Norris Memorial Trophyyn, vaikkakin kertaalleen miehelle on liigan parhaan puolustajan palkinto lipsahtanutkin.
Norris tulisi jakaa kokonaisvaltaisesti parhaimmalle puolustajalle. Pelaajalle, joka dominoi oman maalin edustalla, hallitsee siniviivoja ja käynnistää hyökkäyksiä. On kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisesti kaukalon takalinjojen kuningas. Onneksi liigasta löytyy useitakin loistavia ehdokkaita, jotka täyttävät kaikki kriteetit (Chara, Subban, Weber, Suter...). Vain joitakin nimiä mainitakseni. Mutta pohditaan Norris-jahtia tarkemmin myöhemmin.
Internetin syövereistä silmiini sattui tämä videopätkä viime kevään Memorial Cupista. Tuolloin, ja edelleenkin, OHL:n London Knightsia edustava Max "Tien poika" Domi järjestää aivan jäätävällä lättysyötöllä maalin joukkuetoverilleen WHL:n Portland Winterhawkseja vastaan. Kauas on tosiaan omena puusta pudonnut, kun vertaa tuota käsittämättömän hienoa syöttöä Maxin isän peliuran urotekoihin. Tie Domi kun omalla urallaan pääsi otsikoihin ja koostevideoihin pääasiassa tällaisten otteiden johdosta. Max-poika on Phoenix Coyotesien kärkivaraus viime kesältä ja matkalla kohti tähteyttä. Isällä ei puolestaan koskaan ollut potentiaalia samanlaiseksi tähtihyökkääjäksi, mutta teki kunnioitettavan uran The Showssa omilla avuillaan.
* * *
Hyökkäyssuuntaan maailman paras puolustaja Erik Karlsson osoitti sunnuntain päiväottelussa jälleen kerran, miksi hän on nimenomaan määritelmänsä mukainen: maailman paras puolustaja hyökkäyssuuntaan. Vaikka yksi ottelu onkin kovin pieni otos eikä sen perusteella tulisi tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, on samainen epävarmuus omassa päässä vaivannut Karlssonin peliä läpi ammattilaisuran. Mies on maaginen kiekon kanssa, se on selvä, mutta liigan parhaaksi puolustajaksi on vielä matkaa. Eikä tämän hetkisellä puolustusosaamisella tulisi olla myöskään mitään asiaa James Norris Memorial Trophyyn, vaikkakin kertaalleen miehelle on liigan parhaan puolustajan palkinto lipsahtanutkin.
Norris tulisi jakaa kokonaisvaltaisesti parhaimmalle puolustajalle. Pelaajalle, joka dominoi oman maalin edustalla, hallitsee siniviivoja ja käynnistää hyökkäyksiä. On kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisesti kaukalon takalinjojen kuningas. Onneksi liigasta löytyy useitakin loistavia ehdokkaita, jotka täyttävät kaikki kriteetit (Chara, Subban, Weber, Suter...). Vain joitakin nimiä mainitakseni. Mutta pohditaan Norris-jahtia tarkemmin myöhemmin.
* * *
torstai 14. marraskuuta 2013
Paluu menneisyyteen
Jotain suurta oli odotettavissa, kun eilen Amerikan aikaa Buffalo Sabres ilmoitti Twitter-tilillään samana päivänä myöhemmin järjestettävästä lehdistötilaisuudesta. Jotain merkittävää ilmoitettavaa oli tulossa.
Ja näin olikin. Sabres ilmoitti irtisanoneensa edellisenä iltana GM Darcy Regierin ja päävalmentaja Ron Rolstonin. Eräs nyky-NHL:n pitkäikäisimmistä GM-pesteistä tuli tiensä päähän. Samalla ilmoitettiin takavuosien Sabres- ja Islanders-legenda Pat LaFontainen paluun organisaatioon, jossa häntä edelleen rakastetaan ja palvotaan. LaFontainesta tulee Sabresille President of Hockey Operations, urheilutoimenjohtaja. Entä kenestä tulisi uusi GM ja päävalmentaja?
Kävi ilmi, että LaFontaine kartoittaa GM-markkinoita ja pyrkii palkkaamaan lähiaikoina organisaatiolle uuden GM:n. Sen sijaan tilapäinen päävalmentaja nimettiin saman tien. Uusvanha pääkäskyttäjä on tuulahdus yhdeksänkymmentäluvulta. Tervetuloa takaisin, Ted Nolan!
Detroit Red Wings varasi vasempana laitahyökkääjänä pelanneen Nolanin vuoden 1978 varaustilaisuuden viidennellä kierroksella, koko draftin 78. vuorolla. Miehen ammattilaisura kesti kahdeksan kautta, jonka hän vietti NHL:n ja farmiliigojen välillä. Parhaalla kaudella ylhäällä kertyi 17 tehopistettä reilussa neljässäkymmenessä ottelussa.
Uusi ura alkoi vuonna 1989, jolloin hän korvasi kesken kauden Don Boydin päävalmentajana Sault Ste. Marie Greyhoundsien penkin takana junioriliiga OHL:ssa. Samalla Nolan teki paluun juurilleen. Samaisesta ontariolaisesta juniorijoukkueesta vei Nolanin tie kohti ammattilaisuutta pelaajana kymmenkunta vuotta aiemmin. Valmentajan kannuksiaan Nolan haki Sault Ste. Mariessa viiden ja puolen kauden ajan, jona aikana joukkue Nolanin johdolla voitti Memorial Cupin kahdesti. Nolan oli matkalla kohti NHL-valmentajuutta.
Kauden 1994-95 Nolan opiskeli NHL-valmentamisen saloja Hartford Whalersien apuvalmentajana, kunnes käsky kävi ottaa seuraava askel: Ted Nolan nimettiin ensimmäisen kerran Buffalo Sabresien päävalmentajaksi. Aika Buffalossa kesti pari kautta, jonka aikana Sabres eteni kerran pudotuspeleissä toiselle kierrokselle. Tuon Nolanin jälkimmäisen Sabres-kauden päätteeksi mies palkittiin kauden päätösgaalassa vuoden valmentajana Jack Adams Awardilla.
Menestyksensä huipulla Nolan katosi maailman parhaan jääkiekon parista. Miltei vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen Nolan nähtiin jälleen vaihtopenkin takana, tällä kertaa yhden kauden ajan QMJHL:n Monctonissa. Paluu oli menestyksekäs ja kauden jälkeen Nolan joukkueineen juhli jälleen Memorial Cupia. Nolan oli palannut. Seuraavat kaksi kautta Nolan toimi NHL:n kriisipesäkkeen, New York Islandersien, päävalmentajana. Nolankaan ei pystynyt voittamaan taistelua tuulimyllyjä vastaan ja vaikka hän johdattikin heikon Islanders-joukkueen kertaalleen pudotuspeleihin, sai mies kuitenkin lähteä Islanders-turbulenssissa kahden kauden jälkeen.
Alkoi jälleen uusi pätkä hiljaiseloa, joka päättyi siis lopullisesti eilen. Alkukauden rämpineen Buffalo Sabresien omistajaporras sai tarpeekseen vakuutteluista jälleenrakennuksesta ja päätti toimia. GM Regierille näytettiin ovea, ja samalla ovenavauksella sai poistua myös päävalmentaja Ron Rolston vajaan vuoden vetovastuun jälkeen. Omistajaporras oli tehnyt aikamatkan parin kymmenen vuoden päähän.
Paljon pyörii kysymyksiä pienessä päässä. On selvää, että Sabres-alkukausi on ollut myrskyisä. Peliesitykset ovat olleet heikkoja ja organisaatio on joutunut tapetille myös kurinpidollisista syistä, joita on jo käsitelty tälläkin foorumilla tapaus John Scottin muodossa. Aiemmin alkukaudesta törttöillyt Patrick Kaleta sysättiin samoihin aikoihin syrjään.
Toisaalta ex-GM Regier on varmastikin puhunut puhumasta päästyään omistajille jälleenrakentamisvaiheesta. Ilmeisesti omistajien kärsivällisyys ei kuitenkaan riittänyt tähän prosessiin, vaan Regier sai lähteä. Tosin 16 vuoden aikana Regier ei onnistunut rakentamaan voittavaa joukkuetta Niagaran putousten juurelle. Jääkiekko on kuitenkin tulosurheilua eikä Regier tulosta tehnyt.
Nolan näyttäytyy tässä vaiheessa melkoisena kysymysmerkkinä. Hän on toki niittänyt menestystä kahdessakin Kanadan junioriliigassa ja voittanut jopa vuoden valmentajan palkinnon NHL:ssa, mutta viime vuosina miehen CV:stä löytyy vain Latvian maajoukkueen päävalmentajuus. NHL-jääkiekko on kuitenkin hyvin erilainen laji kuin 1990-luvulla.
Sabres otti siis uutta kurssia, vai kuuluisiko sanoa organisaation yhä hakevan uutta kurssia? Jälleenrakentamisen kannalta tärkein posti on nimittäin edelleen täyttämättä, kun uutta toimitusjohtajaa ei nimettykään. Samalla Nolan nimettiin vain väliaikaiseksi päävalmentajaksi. Kaikki tämä tarkoittaa vain sitä, että LaFontainen löydettyä haluamansa miehen GM:n paikalle, annetaan uudelle GM:lle täydet valtuudet nimetä halutessaan myös täysin uusi päävalmentaja organisaatiolle. Toisin sanoen Nolan tuli tekemään siirtymävaiheen ajaksi töitä ja pitämään organisaation päätä pinnalla NHL-aallokossa, muut miehet saavat sitten opettaa organisaatiota uimaan.
Ja näin olikin. Sabres ilmoitti irtisanoneensa edellisenä iltana GM Darcy Regierin ja päävalmentaja Ron Rolstonin. Eräs nyky-NHL:n pitkäikäisimmistä GM-pesteistä tuli tiensä päähän. Samalla ilmoitettiin takavuosien Sabres- ja Islanders-legenda Pat LaFontainen paluun organisaatioon, jossa häntä edelleen rakastetaan ja palvotaan. LaFontainesta tulee Sabresille President of Hockey Operations, urheilutoimenjohtaja. Entä kenestä tulisi uusi GM ja päävalmentaja?
Kävi ilmi, että LaFontaine kartoittaa GM-markkinoita ja pyrkii palkkaamaan lähiaikoina organisaatiolle uuden GM:n. Sen sijaan tilapäinen päävalmentaja nimettiin saman tien. Uusvanha pääkäskyttäjä on tuulahdus yhdeksänkymmentäluvulta. Tervetuloa takaisin, Ted Nolan!
Detroit Red Wings varasi vasempana laitahyökkääjänä pelanneen Nolanin vuoden 1978 varaustilaisuuden viidennellä kierroksella, koko draftin 78. vuorolla. Miehen ammattilaisura kesti kahdeksan kautta, jonka hän vietti NHL:n ja farmiliigojen välillä. Parhaalla kaudella ylhäällä kertyi 17 tehopistettä reilussa neljässäkymmenessä ottelussa.
Uusi ura alkoi vuonna 1989, jolloin hän korvasi kesken kauden Don Boydin päävalmentajana Sault Ste. Marie Greyhoundsien penkin takana junioriliiga OHL:ssa. Samalla Nolan teki paluun juurilleen. Samaisesta ontariolaisesta juniorijoukkueesta vei Nolanin tie kohti ammattilaisuutta pelaajana kymmenkunta vuotta aiemmin. Valmentajan kannuksiaan Nolan haki Sault Ste. Mariessa viiden ja puolen kauden ajan, jona aikana joukkue Nolanin johdolla voitti Memorial Cupin kahdesti. Nolan oli matkalla kohti NHL-valmentajuutta.
Kauden 1994-95 Nolan opiskeli NHL-valmentamisen saloja Hartford Whalersien apuvalmentajana, kunnes käsky kävi ottaa seuraava askel: Ted Nolan nimettiin ensimmäisen kerran Buffalo Sabresien päävalmentajaksi. Aika Buffalossa kesti pari kautta, jonka aikana Sabres eteni kerran pudotuspeleissä toiselle kierrokselle. Tuon Nolanin jälkimmäisen Sabres-kauden päätteeksi mies palkittiin kauden päätösgaalassa vuoden valmentajana Jack Adams Awardilla.
Menestyksensä huipulla Nolan katosi maailman parhaan jääkiekon parista. Miltei vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen Nolan nähtiin jälleen vaihtopenkin takana, tällä kertaa yhden kauden ajan QMJHL:n Monctonissa. Paluu oli menestyksekäs ja kauden jälkeen Nolan joukkueineen juhli jälleen Memorial Cupia. Nolan oli palannut. Seuraavat kaksi kautta Nolan toimi NHL:n kriisipesäkkeen, New York Islandersien, päävalmentajana. Nolankaan ei pystynyt voittamaan taistelua tuulimyllyjä vastaan ja vaikka hän johdattikin heikon Islanders-joukkueen kertaalleen pudotuspeleihin, sai mies kuitenkin lähteä Islanders-turbulenssissa kahden kauden jälkeen.
Alkoi jälleen uusi pätkä hiljaiseloa, joka päättyi siis lopullisesti eilen. Alkukauden rämpineen Buffalo Sabresien omistajaporras sai tarpeekseen vakuutteluista jälleenrakennuksesta ja päätti toimia. GM Regierille näytettiin ovea, ja samalla ovenavauksella sai poistua myös päävalmentaja Ron Rolston vajaan vuoden vetovastuun jälkeen. Omistajaporras oli tehnyt aikamatkan parin kymmenen vuoden päähän.
Paljon pyörii kysymyksiä pienessä päässä. On selvää, että Sabres-alkukausi on ollut myrskyisä. Peliesitykset ovat olleet heikkoja ja organisaatio on joutunut tapetille myös kurinpidollisista syistä, joita on jo käsitelty tälläkin foorumilla tapaus John Scottin muodossa. Aiemmin alkukaudesta törttöillyt Patrick Kaleta sysättiin samoihin aikoihin syrjään.
Toisaalta ex-GM Regier on varmastikin puhunut puhumasta päästyään omistajille jälleenrakentamisvaiheesta. Ilmeisesti omistajien kärsivällisyys ei kuitenkaan riittänyt tähän prosessiin, vaan Regier sai lähteä. Tosin 16 vuoden aikana Regier ei onnistunut rakentamaan voittavaa joukkuetta Niagaran putousten juurelle. Jääkiekko on kuitenkin tulosurheilua eikä Regier tulosta tehnyt.
Nolan näyttäytyy tässä vaiheessa melkoisena kysymysmerkkinä. Hän on toki niittänyt menestystä kahdessakin Kanadan junioriliigassa ja voittanut jopa vuoden valmentajan palkinnon NHL:ssa, mutta viime vuosina miehen CV:stä löytyy vain Latvian maajoukkueen päävalmentajuus. NHL-jääkiekko on kuitenkin hyvin erilainen laji kuin 1990-luvulla.
Sabres otti siis uutta kurssia, vai kuuluisiko sanoa organisaation yhä hakevan uutta kurssia? Jälleenrakentamisen kannalta tärkein posti on nimittäin edelleen täyttämättä, kun uutta toimitusjohtajaa ei nimettykään. Samalla Nolan nimettiin vain väliaikaiseksi päävalmentajaksi. Kaikki tämä tarkoittaa vain sitä, että LaFontainen löydettyä haluamansa miehen GM:n paikalle, annetaan uudelle GM:lle täydet valtuudet nimetä halutessaan myös täysin uusi päävalmentaja organisaatiolle. Toisin sanoen Nolan tuli tekemään siirtymävaiheen ajaksi töitä ja pitämään organisaation päätä pinnalla NHL-aallokossa, muut miehet saavat sitten opettaa organisaatiota uimaan.
maanantai 11. marraskuuta 2013
Lapsuuden sankarille
Rento sunnuntaiaamupäivä. Sumun seassa tehty aamulenkki koirien kanssa takana. Menossa toinen kattaus aamukahveja Hockey Hall Of Fame-mukista, samalla katsellen internetin syövereistä edellisen yön NHL-otteluiden highlightseja. Tällainen keinotekoisen nirvanan tavoittelu sai blogistin palaamaan mietteissään viattomalle 90-luvulle, aikaan ennen aikuisiän ahdistuksia.
Aikaan, jota nominoivat Upper Deckin ja Leafin NHL-korttisarjat. Wendel Clark, Ron Francis ja Geoff Sanderson. Jääkiekkopaidan tunkeminen housunkauluksesta Doug Gilmourin ja Mike Riccin tyyliin. Chicago Blackhawks ja New York Rangers. Pentti Lindegren ja Hockey Forum. Teini-ikäisen angstista ei ollut tietoakaan, kun jääkiekko täytti elämän ja häiritsi koulun käyntiä.
Tuolloin elettiin ja hengitettiin jääkiekkoa. Viikonloppuna katsottiin tv:sta puolen tunnin NHL:n makasiiniohjelma, jonka jälkeen pihapeleissä elettiin vielä uudelleen NHL-viikon tapahtumia. Stanley Cup-finaaleja seurattiin kesäloman aluksi yötä myöten patja olohuoneen lattialla.
Those were the days ja aika entinen ei koskaan enää palaa. Toisaalta miksi täytyisikään palata? Jotenkin voisi latistaa kiinnostusta NHL-kiekkoa kohtaan, jos ainoa kanava NHL:n seuraamiseen olisi kerran viikossa eetterin valtaava menneen ajan selostajalegendan seniili höpötys, josta hetimiten bongaisi lukuisia asiavirheitä. Sitä paitsi nämä koosteet eivät edes tarjonneet aivan tuoreinta tavaraa, vaan olivat usein viikon, parin vanhoja. Eikä internetistä tai kaapelikanavista voinut tuolloin kuin unelmoida.
Jopa blogisti voi olla erehtyväinen, ainakin tämä nimeltä mainittu blogisti. Kirjoitin nimittäin miltei päivälleen kuukausi sitten blogitekstissäni seuraavaa: "...Täydellistä paluuta entiseen ei varmasti tule. Jääkiekko ei nousse ykköslajikseni, ei ainakaan tänä talvena...". Vaan kuinka onkaan vaivaisessa kuukaudessa käynyt: aamulla ensimmäisenä tarkistetaan yön NHL-tulokset. Jossakin vaiheessa päivää katsotaan yön otteluiden koosteet internetistä (koska NHL-otteluja näyttäviä kanavia en vieläkään talouteemme ole hankkinut). Twitterin kautta seurataan aktiivisesti NHL-toimittajien uutisointia. Internetselaimen sivuhistorian täyttävät Jatkoaika.com ja NHL.com. Ja toki tämän blogin kautta pyritään vielä jakamaan omasta mielestä kiinnostavimpia näkökulmia lukijoilleni. Vanha rakkaus on roihahtanut ilmiliekkeihin, NHL is back!
Tämän uusrakastumisen myötä myös NHL-fanitus on kokemassa renessanssia. Pitkäaikainen suhde New York Rangersien kanssa taitaa olla laimenemassa hyvän päivän tuttavuuden asteelle. Vaikka vaatekaapissani, ja aktiivikäytössäni, on edelleen lahjaksi saatu Del Zotton paita sekä Rangers-lippalakki, tuntuu tämän päivän Rangers jotenkin kovin hajuttomalta, värittömältä, mauttomalta. Tietenkin oikea fani seuraisi joukkuettaan uskollisesti vaikeidenkin aikojen läpi, mutta kun syynä suhteemme laimenemiseen ei edes mielestäni ole Ragsien peliesitykset. Ehkä on vain tullut aika katsoa eteenpäin. It's time to say goodbye. Kiitos kaikesta ja hyvää jatkoa.
En toki silti ole hyppäämässä verivihollisten kelkkaan, en sen enempää Hudson-joen vastarannalle kuin Long Islandillekaan, mutta muutamakin NHL-organisaatio tuntuu kovin kiinnostavalta tällä hetkellä. Olen aina sympatiseerannut kanadalaisia NHL-joukkuetta, kuten koko kanadalaista jääkiekkoa laajemmaltikin. Toronto Maple Leafs on noista Doug Gilmourin vuosista lähtien ollut lähellä sydäntäni ja joukkue voisi olla tällä hetkellä se ykkösjoukkue, jos jotakin porukkaa täytyisi kannattaa. Toisaalta ympäri liigaa löytyy kiinnostavia organisaatioita: Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets, Kekäläisen ex-seura St. Louis Blues ja Colorado Avalanche nyt etunenässä nousevat pintaan.
Vaan onneksi NHL-jääkiekkoa voi seurata ilman intohimoista oman seuran fanittamistakin. On aivan yhtä arvokasta kokea elämyksiä hienojen maalien, syöttöketjujen ja taklausten vuoksi kuin nähdä oman joukkueensa voittavan. On monta hienoa syytä seurata maailman parasta jääkiekkoa.
Aikaan, jota nominoivat Upper Deckin ja Leafin NHL-korttisarjat. Wendel Clark, Ron Francis ja Geoff Sanderson. Jääkiekkopaidan tunkeminen housunkauluksesta Doug Gilmourin ja Mike Riccin tyyliin. Chicago Blackhawks ja New York Rangers. Pentti Lindegren ja Hockey Forum. Teini-ikäisen angstista ei ollut tietoakaan, kun jääkiekko täytti elämän ja häiritsi koulun käyntiä.
Tuolloin elettiin ja hengitettiin jääkiekkoa. Viikonloppuna katsottiin tv:sta puolen tunnin NHL:n makasiiniohjelma, jonka jälkeen pihapeleissä elettiin vielä uudelleen NHL-viikon tapahtumia. Stanley Cup-finaaleja seurattiin kesäloman aluksi yötä myöten patja olohuoneen lattialla.
Those were the days ja aika entinen ei koskaan enää palaa. Toisaalta miksi täytyisikään palata? Jotenkin voisi latistaa kiinnostusta NHL-kiekkoa kohtaan, jos ainoa kanava NHL:n seuraamiseen olisi kerran viikossa eetterin valtaava menneen ajan selostajalegendan seniili höpötys, josta hetimiten bongaisi lukuisia asiavirheitä. Sitä paitsi nämä koosteet eivät edes tarjonneet aivan tuoreinta tavaraa, vaan olivat usein viikon, parin vanhoja. Eikä internetistä tai kaapelikanavista voinut tuolloin kuin unelmoida.
Jopa blogisti voi olla erehtyväinen, ainakin tämä nimeltä mainittu blogisti. Kirjoitin nimittäin miltei päivälleen kuukausi sitten blogitekstissäni seuraavaa: "...Täydellistä paluuta entiseen ei varmasti tule. Jääkiekko ei nousse ykköslajikseni, ei ainakaan tänä talvena...". Vaan kuinka onkaan vaivaisessa kuukaudessa käynyt: aamulla ensimmäisenä tarkistetaan yön NHL-tulokset. Jossakin vaiheessa päivää katsotaan yön otteluiden koosteet internetistä (koska NHL-otteluja näyttäviä kanavia en vieläkään talouteemme ole hankkinut). Twitterin kautta seurataan aktiivisesti NHL-toimittajien uutisointia. Internetselaimen sivuhistorian täyttävät Jatkoaika.com ja NHL.com. Ja toki tämän blogin kautta pyritään vielä jakamaan omasta mielestä kiinnostavimpia näkökulmia lukijoilleni. Vanha rakkaus on roihahtanut ilmiliekkeihin, NHL is back!
Tämän uusrakastumisen myötä myös NHL-fanitus on kokemassa renessanssia. Pitkäaikainen suhde New York Rangersien kanssa taitaa olla laimenemassa hyvän päivän tuttavuuden asteelle. Vaikka vaatekaapissani, ja aktiivikäytössäni, on edelleen lahjaksi saatu Del Zotton paita sekä Rangers-lippalakki, tuntuu tämän päivän Rangers jotenkin kovin hajuttomalta, värittömältä, mauttomalta. Tietenkin oikea fani seuraisi joukkuettaan uskollisesti vaikeidenkin aikojen läpi, mutta kun syynä suhteemme laimenemiseen ei edes mielestäni ole Ragsien peliesitykset. Ehkä on vain tullut aika katsoa eteenpäin. It's time to say goodbye. Kiitos kaikesta ja hyvää jatkoa.
En toki silti ole hyppäämässä verivihollisten kelkkaan, en sen enempää Hudson-joen vastarannalle kuin Long Islandillekaan, mutta muutamakin NHL-organisaatio tuntuu kovin kiinnostavalta tällä hetkellä. Olen aina sympatiseerannut kanadalaisia NHL-joukkuetta, kuten koko kanadalaista jääkiekkoa laajemmaltikin. Toronto Maple Leafs on noista Doug Gilmourin vuosista lähtien ollut lähellä sydäntäni ja joukkue voisi olla tällä hetkellä se ykkösjoukkue, jos jotakin porukkaa täytyisi kannattaa. Toisaalta ympäri liigaa löytyy kiinnostavia organisaatioita: Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets, Kekäläisen ex-seura St. Louis Blues ja Colorado Avalanche nyt etunenässä nousevat pintaan.
Vaan onneksi NHL-jääkiekkoa voi seurata ilman intohimoista oman seuran fanittamistakin. On aivan yhtä arvokasta kokea elämyksiä hienojen maalien, syöttöketjujen ja taklausten vuoksi kuin nähdä oman joukkueensa voittavan. On monta hienoa syytä seurata maailman parasta jääkiekkoa.
lauantai 9. marraskuuta 2013
Kun Tallonin Dale tuulemaan laittoi
Eipä käy kateeksi Florida Panthers-GM Dale Tallonia. Jotain täytyi tehdä, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Florida Panthersien alkukausi on ollut heikko, mitataan menestystä millä mittarilla tahansa. Kun NHL-runkosarjaa on noin viidennes takana, majailee Panthers omassa Atlantin divisioonassaan toiseksi viimeisenä, ainoastaan puhkisurkea Buffalo Sabres on kerännyt vähemmän pisteitä. Maalinteko ei ole luonnistunut ja oma pää on vuotanut. Ylivoima on liigan huonointa. Toisaalta mitä muuta voi odottaakaan, jos joukkueen hyökkäyspelin johtohahmoja ovat alkukaudesta olleet Tomas Fleischmann ja Jonathan Huberdeau? Ei voi olla tarkoituksenmukaista, että viime vuoden Calder-voittaja joutuu kantamaan jo tässä vaiheessa uraansa surkeaa joukkuettaan. Hänen kuuluisi imeä vaikutteita kokeneilta huippupelaajilta ja kehittyä ilman näin suurta vastuuta.
Toisaalta maalivahditkaan eivät ole pystyneet venymään ihmeisiin. Sapattivuodelta tositoimiin palannut Tim Thomas on ollut korkeintaan tavallinen kuolevainen, ajoittain jopa huono. Ja nuoren ruotsalaisen Jacob Markströmin tilanne on identtinen Huberdeaun kanssa: liikaa vastuuta, liian varhain.
Tallon oli pakotettu tekemään jotain. Ja jotain hän tekikin. Ensi töikseen Tallon näytti ovea valmennustriolleen, kun päävalmentaja Kevin Dineen sekä apuvalmentajat Gord Murphy ja Craig Ramsay saivat etsiä muita töitä. Tilapäiseksi päävalmentajaksi palkattiin Peter Horachek, joka on valmentanut organisaation AHL-farmijoukkuetta San Antoniossa. Entiset NHL-pelaajat Brian Skrudland ja John Madden nimettiin apuvalmentajiksi toisista tehtävistä organisaation sisältä. "Tämä on vasta alkua", Tallon puheli medialle. Miltei väittömästi ilmoitettiin seuraavasta siirrosta: kokenut, mutta NHL-uransa alamäkeä jo liukuva puolustaja Ryan Whitney oli asetettu waiver-listalle.
Samaisessa haastattelussa Tallon myönsi pyrkivänsä muokkaamaan rosteriaan kovalla kädellä. Huberdeauta ja Aleksander Barkovia lukuunottamatta miltei koko joukkue lienee treidattavissa sopivan kauppakumppanin ja -tavaran löytyessä. Toisaalta Tallonin työtä siirtomarkkinoilla tullee vaikeuttamaan hajuton ja mauton pelaajamassa. Kovin houkuttelevaa kaupattavaa Panthers-organisaatiosta ei taida löytyä, ainakaan sellaista, jonka Tallon olisi valmis organisaation kehittämisen nimissä uhraamaan.
Kevin Dineenia käy sääliksi. Entinen huippuhyökkääjä ja periksi antamaton taistelija on tehnyt kovaa nousua valmentajamarkkinoilla ja hänen kunniakseen on mainittava, ettei yksikään NHL-valmentajista olisi selvinnyt kuivin jaloin floridalaisessa kummajaisessa nimeltä Florida Panthers. Toisaalta tämä fakta tiedostetaan ympäri liigaa ja Dineen tullee saamaan varsin pian uuden mahdollisuuden näyttää kykyjään.
Miten Tallon aikoo ratkaista valmentajapalapelinsä pidemmällä tähtäimellä? Nyt väliaikaiseksi päävalmentajaksi farmiseura San Antonio Rampagesta nostettu Horachek tuskin on se nimi, jolla Tallon aikoo jatkaa pysyvästi, vaikkakin Horachek onkin niittänyt kohtalaista mainetta nuorten pelaajien kehittäjänä. On kuitenkin aivan eri asia toimia pohjamudissa rämpivän NHL-joukkueen pävalmentajana kuin päävalmentajana AHL:ssa tai apukoutsina NHL:ssa, josta Horachekilla on siis myös kokemusta. Nyt pelkkä nuorten pelaajien kehittäminen ei enää riitä, on pystyttävä pikaisesti luomaan nahkansa ja samaan aikaan onnistuttava kehittämään juuri tälle pelaajamateriaalille pisteitä tuottava pelitapa. Tulosta on tultava Dineenia paremmin, ja nopeasti.
Todennäköisesti Tallon tähyilleekin uutta käskyttäjää muualta. Miten olisi Flyersista pois potkittu Peter Laviolette? Organisaation sisältä ei nimittäin potentiaalista päävalmentajaa tähän hätään hevillä löydy. Nyt apuvalmentajaksi nimetystä ex-kapteeni Brian Skrudlandista saattaa tällainen hyvinkin kasvaa, mutta tähän hätään kokenut valmentaja täytyy olla Tallonin valinta.
Mutta kuinka kauan Panthers-omistajat aikovat katsella mahdollisen rämpimisen jatkuessa? Jos valmentajan palli on ollut heiluva Miamissa, on organisaatiossa nähty myös lukuisia omistajan vaihdoksia viime vuosina, pidemmän aikavälin suuntaa ei kukaan ole pystynyt hahmottamaan. Nyt on vaihdettu valmennus, lähteekö GM seuraavaksi, ellei kurssi käänny?
Tallonilla on valtava työsarka edessä, jota ei lainkaan helpota se, ettei Etelä-Floridaan ole kehittynyt vieläkään minkäänlaista jääkiekkokulttuuria. Miami ei ole NHL-jääkiekkoilijalle se kaikkein houkuttavin työpaikka. Organisaation korpivaellus lailla päämäärää ei liioin herätä kiinnostusta. Tallon teki toisaalta hyvää työtä vuosituhannen vaihteessa ja uuden tuhannen alkupuolella rakentamalla Chicago Blackhawksien Stanley Cup-mestaruuksiin johtaneen joukkueen rungon. Tallon toi uusia, raikkaita tuulia Bob Pulfordin ja Bill Wirtzin homehduttamaan 'Hawks-toimistoon. Dale Tallon on varmastikin tämän hetken NHL-johtajista sopivin mies tämän tyyppiseen savottaan.
Florida Panthersien alkukausi on ollut heikko, mitataan menestystä millä mittarilla tahansa. Kun NHL-runkosarjaa on noin viidennes takana, majailee Panthers omassa Atlantin divisioonassaan toiseksi viimeisenä, ainoastaan puhkisurkea Buffalo Sabres on kerännyt vähemmän pisteitä. Maalinteko ei ole luonnistunut ja oma pää on vuotanut. Ylivoima on liigan huonointa. Toisaalta mitä muuta voi odottaakaan, jos joukkueen hyökkäyspelin johtohahmoja ovat alkukaudesta olleet Tomas Fleischmann ja Jonathan Huberdeau? Ei voi olla tarkoituksenmukaista, että viime vuoden Calder-voittaja joutuu kantamaan jo tässä vaiheessa uraansa surkeaa joukkuettaan. Hänen kuuluisi imeä vaikutteita kokeneilta huippupelaajilta ja kehittyä ilman näin suurta vastuuta.
Toisaalta maalivahditkaan eivät ole pystyneet venymään ihmeisiin. Sapattivuodelta tositoimiin palannut Tim Thomas on ollut korkeintaan tavallinen kuolevainen, ajoittain jopa huono. Ja nuoren ruotsalaisen Jacob Markströmin tilanne on identtinen Huberdeaun kanssa: liikaa vastuuta, liian varhain.
Tallon oli pakotettu tekemään jotain. Ja jotain hän tekikin. Ensi töikseen Tallon näytti ovea valmennustriolleen, kun päävalmentaja Kevin Dineen sekä apuvalmentajat Gord Murphy ja Craig Ramsay saivat etsiä muita töitä. Tilapäiseksi päävalmentajaksi palkattiin Peter Horachek, joka on valmentanut organisaation AHL-farmijoukkuetta San Antoniossa. Entiset NHL-pelaajat Brian Skrudland ja John Madden nimettiin apuvalmentajiksi toisista tehtävistä organisaation sisältä. "Tämä on vasta alkua", Tallon puheli medialle. Miltei väittömästi ilmoitettiin seuraavasta siirrosta: kokenut, mutta NHL-uransa alamäkeä jo liukuva puolustaja Ryan Whitney oli asetettu waiver-listalle.
Samaisessa haastattelussa Tallon myönsi pyrkivänsä muokkaamaan rosteriaan kovalla kädellä. Huberdeauta ja Aleksander Barkovia lukuunottamatta miltei koko joukkue lienee treidattavissa sopivan kauppakumppanin ja -tavaran löytyessä. Toisaalta Tallonin työtä siirtomarkkinoilla tullee vaikeuttamaan hajuton ja mauton pelaajamassa. Kovin houkuttelevaa kaupattavaa Panthers-organisaatiosta ei taida löytyä, ainakaan sellaista, jonka Tallon olisi valmis organisaation kehittämisen nimissä uhraamaan.
Kevin Dineenia käy sääliksi. Entinen huippuhyökkääjä ja periksi antamaton taistelija on tehnyt kovaa nousua valmentajamarkkinoilla ja hänen kunniakseen on mainittava, ettei yksikään NHL-valmentajista olisi selvinnyt kuivin jaloin floridalaisessa kummajaisessa nimeltä Florida Panthers. Toisaalta tämä fakta tiedostetaan ympäri liigaa ja Dineen tullee saamaan varsin pian uuden mahdollisuuden näyttää kykyjään.
Miten Tallon aikoo ratkaista valmentajapalapelinsä pidemmällä tähtäimellä? Nyt väliaikaiseksi päävalmentajaksi farmiseura San Antonio Rampagesta nostettu Horachek tuskin on se nimi, jolla Tallon aikoo jatkaa pysyvästi, vaikkakin Horachek onkin niittänyt kohtalaista mainetta nuorten pelaajien kehittäjänä. On kuitenkin aivan eri asia toimia pohjamudissa rämpivän NHL-joukkueen pävalmentajana kuin päävalmentajana AHL:ssa tai apukoutsina NHL:ssa, josta Horachekilla on siis myös kokemusta. Nyt pelkkä nuorten pelaajien kehittäminen ei enää riitä, on pystyttävä pikaisesti luomaan nahkansa ja samaan aikaan onnistuttava kehittämään juuri tälle pelaajamateriaalille pisteitä tuottava pelitapa. Tulosta on tultava Dineenia paremmin, ja nopeasti.
Todennäköisesti Tallon tähyilleekin uutta käskyttäjää muualta. Miten olisi Flyersista pois potkittu Peter Laviolette? Organisaation sisältä ei nimittäin potentiaalista päävalmentajaa tähän hätään hevillä löydy. Nyt apuvalmentajaksi nimetystä ex-kapteeni Brian Skrudlandista saattaa tällainen hyvinkin kasvaa, mutta tähän hätään kokenut valmentaja täytyy olla Tallonin valinta.
Mutta kuinka kauan Panthers-omistajat aikovat katsella mahdollisen rämpimisen jatkuessa? Jos valmentajan palli on ollut heiluva Miamissa, on organisaatiossa nähty myös lukuisia omistajan vaihdoksia viime vuosina, pidemmän aikavälin suuntaa ei kukaan ole pystynyt hahmottamaan. Nyt on vaihdettu valmennus, lähteekö GM seuraavaksi, ellei kurssi käänny?
Tallonilla on valtava työsarka edessä, jota ei lainkaan helpota se, ettei Etelä-Floridaan ole kehittynyt vieläkään minkäänlaista jääkiekkokulttuuria. Miami ei ole NHL-jääkiekkoilijalle se kaikkein houkuttavin työpaikka. Organisaation korpivaellus lailla päämäärää ei liioin herätä kiinnostusta. Tallon teki toisaalta hyvää työtä vuosituhannen vaihteessa ja uuden tuhannen alkupuolella rakentamalla Chicago Blackhawksien Stanley Cup-mestaruuksiin johtaneen joukkueen rungon. Tallon toi uusia, raikkaita tuulia Bob Pulfordin ja Bill Wirtzin homehduttamaan 'Hawks-toimistoon. Dale Tallon on varmastikin tämän hetken NHL-johtajista sopivin mies tämän tyyppiseen savottaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)