Valitettava ja käsittämätön ilmiö kaikessa typeryydessään on ainakin kotiseudullamme vallitseva koirien ulkoiluttaminen vapaana, siis kiinni kytkemättömänä. Tästä ilmiöstä olen kyseisen tyylisuunnan edustajien kanssa joutunut käymään muutamiakin täysin hedelmättömiä keskusteluja. Kun retoriikka on ala-asteikäisten juupas-eipäs-tasolla, ryyditettynä runsailla, sivistystasoa osoittavilla kirosanoilla, ei liene vaikea uskoa, kuinka motivoivia nämä juttutuokiot ovat olleet. Vielä en sentään ole törmännyt periheinolalaiseen "Haluatko kuolla?"-verbaaliakrobatiaan.
Nämä länsimaisen intelligenssin lähettiläät perustelevat koiriensa vapaana juoksentelua ruutukaava-alueella niinkin älykkäästi, kuin että kun eihän tämä mitään tee. Ja on se aina ennen kyllä käskyjä totellut. Ja että kyllä sinun koirasi varmasti sitä ärsytti puremaan. Ensivaikutelmaltaan hyvin vastuutonta toimintaa, onhan kyseessä kuitenkin sudesta jalostettu eläin, olkoonkin kuinka koulutettu tahansa. Mitä muuten ei useinkaan edes ole.
Toiminta on sitä paitsi vastoin lakia ja asetuksia. Esimerkiksi järjestyslaissa sanotaan täysin yksiselitteisesti, että koira on pidettävä taajamissa kytkettynä. Aina. Ilman erivapauksia. Ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoilla ja suljetuilla piha-alueilla voi koiraa pitää vapaana, mutta tällöinkin koiran on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mikä kohta oheisessa lakitekstissä on niin vaikeaa ymmärtää tai tuottaa tulkintavaikeuksia? Koira on pidettävä kytkettynä. Aina. Piste.
Yllämainitulle koiran omistajan typeryydelle löytyy valitettava analogia liikenteestä. Mitä ilmeisimmin on aivan oikein ja luvallista rattijuoppojenkin autoilla päihtyneenä muun liikenteen seassa, jos vain kukaan ei siinä tohinassa kuole. Mitä, eikö olekaan?!
Mikä muuten on koirien kennelliiketoiminnan lopullinen päämäärä? Olen ollut siinä uskossa, että kasvattaminen ja koiranpentujen kauppaaminen innokkaille ostajille sisältäisi loppujen lopuksi hyveellisiäkin periaatteita. Kuten sen, että olisi motivoivaa levittää koiran omistamisen hienoa harrastusta, välittämättä sen syvällisemmin, mihin tarkoitukseen koira lopulta uudessa kodissaan muuttaakaan. Tai sen, että voisi olla mukavaa seurata lopulta sivusta, kuinka uudet ihmiset innostuvat upouudesta perheenjäsenestään ja harrastuskaveristaan. Ehkä neuvoakin uusia koiravanhempia käytännön ongelmissa.
Valitettavasti näin ideaalissa (koira)maailmassa emme sittenkään elä. Vaikuttaa nimittäin siltä, koirakasvattajien lopullinen päämäärä onkin vain ja ainoastaan näyttelykoirien jalostaminen. Ja voi sitä itkun, purnauksen ja panettelun määrää, jos pahaa aavistamaton uuden koiran omistaja ei olekaan kiinnostunut juoksemaan pienen ystävänsä kanssa näyttelystä toiseen! Kehtaakin tämä B-luokan kansalainen näin tuhota upeaa sukuhaaraa ja aggressiivisen jalostuksen ylvästä lopputulosta!
Vai onko vain kuitenkin niin, että kenneltoiminnankin pariin on vain valikoitunut sinne kuulumatonta ja sopimatonta ihmisainesta? Kasvattajan kun luulisi olevan ylpeä ja iloinen pystyessään olemaan välillisesti tuottamassa iloa yhä uusille harrastajille. Kapeakatseisuuden luulisikin kääntyvän varsin pikaisesti tällaista joustamatonta ihmisrauniota vastaan, joka kuvittelee oman vääristyneen evankeliuminsa julistamisella tekevänsä jotain hyvää koiraharrastukselle.
Eihän voi mitenkään olla niin, että ainoastaan näyttelykoira on oikea koira? Tavoitteellinen agilityharjoittelu ja tottelevaisuuskoulutus ei siis ole yhtään mitään, ellei samalla kierretä myös näyttelyitä? Viis siitä, jos meidän Fifi vähän näykkää ohikulkijaa nilkasta ja karkailee kerran, pari päivässä, kunhan turkki vain on kiiltävä ja omistajan olohuone pokaaleja pullollaan. Tilanne on jo lähtökohdiltaan täysin vinoutunut ja kuvastanee vain vähintään yhtä vinoa maailmankuvaa tai asennetta, joka alan piireissä vallitsee.
Entä sterilointi sitten? Koirien kastraatio tuntuu myös olevan punainen vaate eräille koirien kasvattamisen pastoraalisen siiven edustajille. Lähtökohtana tuntuu valitettavan usein olevan se kieroutunut mielipide, että jokaisen koiran tulee olla suvun jatkamiskykyinen aina hamaan hautaan saakka. Viis siitä, että useinkin esimerkiksi osa käyttäymisongelmia ja sairauksiakin olisi helposti hoidettavissa juuri kastroimalla.
Mutta kun tällöinkin tuo samainen B-luokan kansalainen julkeaa tuhota upean sukuhaaran jatkumisen. Merkkailkoon se Fifi taimikälie lähitienoot virtsan hajuisiksi, mutta kiveksiä ette koiraltani vie!
Koirankakkakeskustelu jätettäköön suosiolla toiseen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti